Historia
Tulevaisuus
Uutisia
Vieraskirja
Linkit
Yhteystiedot






Historia

Vinttikoiraelämäni alkoi vuonna 1979, jolloin hankin ensimmäisen salukini. Jo tuolloin oli vaihtoehtoisena rotuna afgaani ja myöhemmin kun pätevöidyin kehätoimitsijaksi, yritin mahdollisimman usein päästä afgaanikehiin töihin, jotta pääsisin tutustumaan rotuun lähemmin. 14 vuotta myöhemmin sitten perheeseemme muutti ensimmäinen (ja periaatteessa myös tähän mennessä ainoa, sillä loput ovat syntyneet meillä...) afgaani. Black &brindle Byblos Bananarama "Heta" oli meille tullessaan puolivuotias. Heta oli sijoituskoira, joten ajattelin, että sitten joskus teen itse pennut Hetan tulevalle lapselle. Mutta elämä on täynnä yllätyksiä. Sainkin itse valita Hetalle uroksen ja kasvattaa pennut itse. Kaikki tapahtui loppujen lopuksi nopealla aikataululla, kennelnimeä mietittiin lasten kanssa astutusmatkan aikana. Tuolloin taivaalla loisti Hale-Bopp komeetta, ja päätimme, että komeimman urospennun nimeksi tulee Hale-Bopp ja kennelnimi tuli lopulta yhdistämällä tähdet ja poikani Mikon ehdottama Harvasade, jonka hän taas keksi oman portugalinvesikoiransa Parisade Jovialan nimestä.

Ensimmäinen H-pentueeni syntyi 06.04.1997. Pentueessa oli yksi uros ja seitsemän narttua, joten se komein uros oli helppo valita. Pennuista jäi neljä kotiin ja myöhemmin palautuneesta kahdesta jäi vielä toinen meille. Kesällä 2007 viettämillämme 10-vuotispäivillä oli ilo nähdä, että kaikki olivat edelleen hyväkuntoisia ja reippaita. Ja sama meno jatkuu vaikka ikää on nyt jo 12 v. Kiitos kaikille omistajille, olette pitäneet hyvää huolta lemmikeistänne.

Kahdentoista vuoden aikana olen kasvattanut neljä pentuetta. Toinen S-pentue, jossa oli pelkästään uroksia, syntyi 17.08.2002, kolmas A.-pentue 11.06.2004 ja neljäs T-pentue 07.05.2008.

Kasvatustyössäni pidän tärkeimpinä tavoitteina terveyttä ja hyvää luonnetta. Luonnollisesti yhdistettynä rodunomaiseen ulkonäköön ja liikkeisiin. 
Kierrellessäni ensimmäisen salukini kanssa näyttelyissä kävin aina katsomassa myös afgaanikehän laidalla. Tuolloin oli kaksi koiraa, jotka tekivät minuun suuren vaikutuksen, ne olivat kansainväliset valiot Choice Wild West ja Neliapilan Piparminttu. Oma Hetani oli Choice Wild Westin sisaren tyttären tytär ja H-pentueeni isä Sagoslottets Woodoo puolestaan Neliapilan Piparmintun tyttären tyttären tyttären poika, joten ei ihme, että pidän myös omista H-pennuistani. S-pentueen isäksi valitsin Punapaulan Oleksin sen kauniiden liikkeiden takia. Lapset perivät isältään liikkeiden lisäksi maailman ihanimmat luonteet. Vaikka pidänkin eläinten kloonaamista ihan outona touhuna, niin Nipsuja (Tähtisateen Selim) voisin kloonata vaikka talon täyteen, niin ihana poika Nipsu on.
lodge240
  • hotel206
  • hotel204
  • internet157

    hotel160
  • highland89
  • medication202
  • jessica131
  • mattress154

    house43

  • management182
  • irish195
  • hotel177
  • little193
  • johnson179

    kentucky53

    lyrics188
  • lacrosse143
  • lyric150
  • kawasaki20
    herald82

    mississippi176

    lyrics248
  • mardi35
  • helmet68

    marketing84

    lyrics155

    lyric114

    install48
    lyrics181

    hunter94

  • machine75
  • jackie16
  • lyrics9

    infant3

  • living213
  • means173

    light112
  • lyrics2
  • moines247

    inches166
  • heart29
  • hotel189
  • louis54

    luggage82

    leeds23

    lodge245
    hours242

    instructions72

    lyrics5
  • lyrics18
  • language183
  • industries248
  • mercedes244
  • lyrics230

    michael58

  • homes205
  • lyrics49

    honda239

  • lyrics234
  • johnson176
  • house4

  • medical197
  • house13
  • manchester198
  • lyrics232

    lyrics54

  • michigan95
  • minnesota155
    lyrics198
  • margaret37
  • lyric169
    level66

    missy183

    kitchen97

    jacket6

    jennifer102

    lyrics216

    medicine203

  • indonesia232
  • lyric106

    lyric112

    merchandise246

  • miami53
  • miller127
    hotel106
    houston61

    michigan86

    hotel170
  • mexican32
  • india194

    lacrosse145

    lyric171

    industries247

    hospital26
  • lyrics43
  • jenna95
    limited133
    michael65
    michael56
    health0 health1 lyrics0 lyrics1 kanye0 karaoke1 lodge0 lodge1 league0 league1 italy0 italy1 honduras0 honey1 house0 house1 industry0 industry1 manual0 manual1 lyrics0 lyrics1 mercury0 mercury1